torstai 30. toukokuuta 2013

Fly Away

Palasin tänä aamuna Ruotsin puolelle äärimmäisen huonosti nukutun yön jälkeen. Ei meinannut oikeen uni tulla, niin suuntasin kahdeksan aikaan aamulla parin tunnin torkkujen jälkeen lentokentälle jäätävässä koomassa. Siinä vaiheessa kun olin päässyt security checkistä ohi tein sen verran pahaa välikuolemaa, että tilanteen pakottamana odotin lentokoneeseen pääsyä kahvilassa ylihintaisen kolmioleivän kera x___x

Toivottavasti kaikilla nää mun liittämät Vine videot toimii yhtä jouhevasti kun mulla, koska imo hirveen kiva lisäillä näitä postauksen sekaan. Pienikin videopätkä kertoo niin paljon enemmän kuin pelkkä teksti ja kuvat :D Mikäli omasta puhelimesta löytyy kyseinen appi niin käykää klikkailemassa follow namiskaa, niin pääsee seurailemaan muitakin klippejä mitä tänne ei sitten tule laitettua! 


Take off soon~

Matkalla kohti Älvsjötä.

Kun olin saanut tiputettua matkatavarat kyydistä pois poikettiin nopeasti keskustassa ennen kuin Andrén piti mennä illalla töihin. Kävin itse ekaa kertaa Max:issa ja sitä seurasi henkinen dilemma koska en osaa päättää onko se itseasiassa parempi kuin Burger King XDD Oonko oikeesti elänyt kokoajan valheessa! En muista aterian nimeä mut jos hampurilaisessa on punasipulia ja pekonia niin ei voi kauheen pieleen mennä, oikeesti voisin vaan elää hampurilaisilla XD (tai no toisinaan kyl tulee niin tehtyäkin XD) Ps. vadelma Lyxshake oli hyvää (* 3 *)

Tarjottimellinen taivasta :DD


Herp derp hyvä kuvanlaatu taas kerran.

Kävin yksin ostamassa ainekset illanruokaa varten ja tunsin olevani joko itse todella kehari tai sitten tossa kaupassa vaan oli jotain pilessä. Pyörin siellä varmaan tunnin kuin puolukka pillussa etsimässä aineksia noodeliwokkiin! En vaan yksinkertaisesti löytänyt mitään heti, esim en tajua miksi noodelit ja pasta ei voi olla samassa paikassa vaan pitää olla joku erillinen aasiaosasto josta ne sitten löyty yms.


Saanko kaiken? ;_____;

Ennen lähtöä Viivi oli ihana ja tuunasi mulle uudet kynnet! Mustaa pohjalla, O.P.I:n lehtikultahiutaleita ja pari kullanväristä niittiristiä~~ Henkilökotaisesti varmaan mun lemppari kynnet tähän mennessä!

きらきら~~

All for now!! See you soon!!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Still Alive And Time For Catch Up!!

Heipä hei! En ole kuollut vaikka siltä tän blogin perusteella varmaan onkin vaikuttanut. Jotenkin vaan ei ole kerennyt/ jaksanut tässä viimeakoina paneutua kirjoittelemaan tänne, mutta ehkä nyt on jo korkea aika tehdä paluuta yli kuukauden hiljaisuuden jälkeen :D

~~April's second trip to Stockholm~~

Tosiaan niin kuin mainitsin aikaisemmin (ainakin muistaakseni) lähdin miitin jälkeen takaisin Tukholmaan. Äärimmäisen hauskat kahdeksan päivää siellä silloin vierähti ja vähän harmittaa miten vähän taas kuvia tuli otettua, mutta alla muutama kuva matkanvarrelta.

Marijela, André ja minä

Matkalla Sofian luokse illanistujaisiin~~

André oli reilu ja otti itse vähän kookkaamman lasin kuin minä ja Marijela XD

Minä, André ja Line Sofian luona :D

Lydia ♥ 

Tässä pääasiassa mitä söin matkanaikana XD Burger King uh ah rakkautta!! (* 3 *)

~~Back in Finland~~

Kotiinlähtö saapui ja Suomi kutsui taas. En oikeastaan edes enään muista mitä Tukholman jälkeen tuli puuhailtua, mutta pari viikkoa mun oman paluun jälkeen André saapui visiitille Helsinkiin. Kaikenlaista ohjelmaa oltiin kehitelty tälle kyseiselle viikolle mut luulen että isoin juttu matkan aikana oli Andrén ja Sinin yhteissynttärit. Vain päivä eroa syntymäpäivillä joten kaksinverroin enemmän juhlittavaa siis! :D

Starbucksia lentokentällä Andrén suomeen saapumisen jälkeen.

Jos kerran suomeen tulee niin pakko se kai on saunaan sitten mennä. XD Järjestettiin Hotelli Helkan penthouse saunassa pienimuotoinen kylpy/ ruokailuilta. Meille kaikille tuli keittiöstä chicken menu jossa oli yhtenä osana jotain aivan käsittämättömän taivaallisia paneroituja kanatikkuja ja majoneesia x____x ♥ tahdon uudestaan!! Kuvaa näköjään kyseisestä ateriasta en oo ottanut tosin.


Päätin taas "hukkua" porealtaaseen XD

Sitten seurasi synttärijuhlat joita vietettiin Sinin luona Tiksin siimeksessä. Oltiin päivää aiemmin tehty karhunvatukan makuinen Jell-o-cake joka meni kyllä hyvin kaupaksi kanssa juhlioille :D Illan extreme kokeiluna suunnattiin kengänkärjet kohti paikallsta Pingviini klubia, joka oli loppujen lopuksi erittäin viihdyttävä :D Vois siellä kai joskus uudestaankin visitoida.

Party people vol.1

Party people vol.2

~~Most recent stuff~~

Vaikka millaista kissanristijäistä, syntymäpäivää ja euroviisuiltaa on tullut tässä lähiaikoina vietettyä mut en nyt jaksa alkaa palaamaan niihin että tästä merkinnästä ei tule ihan käsittämättömän pitkä. Anyway ihan mukavaa kesänalkua on tullut vietettyä ja varsinkin oon niin iloinen kun pystyy taas käyttään kivempiä vaatteita kun ei oo kylmä!

Lookki Marinkan synttäripäivältä~~

Blazer: eBay
Knitting: Zara
Shorts: Zara
Converses: Karmaloop
Watch: Guess
Ring: Gift

Kaveriporukan kesken tästä Viivin perukkien sovittelusta on tullut oikeen hitti harrastus XD

Pidettiin Viivin kanssa läskeilyilta ja kaiken ruoan vastapainoksi katsottiin Hunger Games haha XD

Tässä tää catch up postaus alkaakin sitten olemaan. Toivottavasti nyt edes jotain jäi käteen kun ei tää kuitenkaan erityisen hyvin kata viimeistä puoltatoista kuukautta, mutta ainakin parempi kun ei mitään :D

Keskiviikkoaamuna kutsuu paluu Tukholmaan ja tällä kertaa voisin oikeasti yrittää päivitellä sieltäkin päin, koska kuitenkin on läppäri mukana ja viivyn paikanpäällä hieman pidemmän aikaa tällä kertaa. Täytyy pitää iPhone hyvin hollilla jos vaikka sitä kuvasatoakin saisi kerrytettyä niin on sitten jotain postattavaakin XD

All for now!! See you soon!!

torstai 18. huhtikuuta 2013

Gals At Stockholm Extras

Vielä luvassa muutama juttu parin viikon takaisesta Tukholma miitistä. Alla siis tää ryhmäkuva josta mainitsinkin jo viime kerralla, et laitan tänne kunhan vaan saan käsiini. Lisäksi vielä muutama video joista saa vähän parempaa käsitystä menosta.

Few more things from Stockholm meet up which was held couple weeks ago. Down bellow group picture that I got in my hands while ago and some videos to tell more about atmosphere.




Boys made their own version of harlem shake!!



All for now!! See you soon!!